Python & Lontoo pelastivat

03/17/2022

17.3.2022. Kolmas koronan vuosi jo menossa. Olin kuukausia kuin täi tervassa, mutta nyt koronakooma ja sodanuhka alkavat hellittää. Konstit on monet, ja onneksi ne löytyivät. Tyhjältähän se tuntuu, jos ei ole mitään, mitä odottaa tai tavoitella. Nyt on. Lisäksi kevättä pukkaa sekä koodinpätkää.

1. koronan vuosi 2020 sujui jopa innostavasti, vaikka korona-aika vaikutti olevan hankala suurelle osalle ihmisiä. Sisäinen erakkoni paljasti vahvuutensa – kykenen lähtemään, kokemaan ja tekemään yksin. 

Juuri ennen kuin virus sulki Suomen osallistuin Googlen ja Helsingin kaupungin digi-markkinoinnin lähikoulutukseen. Metkaa, että koulutuksen suurin anti oli lopulta Tatun tönäisyt, ryhmässäni olleen nuoren nörtin vinkit kuvankäsittelyohjelmista ja Codecademyn englanninkielisestä verkkokoulutuksesta. Kiitos Tatu vinkeistä - täti otti ja kääri hihat. Hankin mäkkiini Pixelmator Pro -kuvankäsittelyohjelman, josta on ollut valtavasti iloa sekä jumppasin Codecademyn kautta HTML:ää, CSS:ää ja JavaScriptiä.

Oikeastaan vuosi 2020 oli koronasta huolimatta hyvä, tai jopa sen ansiosta. So What? -video syntyi korona-ajan touhuista, kuvista ja fiiliksistä.


2. koronan vuosi oli ensimmäistä tahmeampi. Vuonna 2006 alkanut talviuintiharrastukseni hiipui, vaikka olikin mahtavaa käynnistää päivä pyöräilemällä aamuvarhain 3 km Pitkäjärvelle, pulahtaa järveen ja pyöräillä takaisin. Etätöiden lisääntyessä yhä useampi uimari kävi pulahtamassa aamulla ja niin omat aamu-uintini harvenivat kunnes loppuivat tammikuussa 2021. Väistelin viruksia, mutta myös paria äreää täti-ihmistä, sillä elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi koronan murjomille noita-akoille.

Olin tähyillyt 2021 alussa käynnistyvää ohjelmoinnin työllisyyskoulutusta ja olisin päässyt mukaan, mikäli olisi ollut omasta takaa harjoittelupaikka. Ei ollut, eikä se harmittanut, sillä tarvitsin verkkokoulutuksen sijaan kunnon lähiopetusta ja vertaistukea, "Tatun tönäisyjä", mikä koronan vuoksi oli mahdotonta. Kuten tavallista, ajattelin tällä 'hutilla' olevan tarkoituksensa, kuten olikin. Eeva pyysi tekemään kotisivut ja minähän tein, ilolla ja intohimolla. Huhtikuinen kunnostusvimmakin iski jälleen, joten maalasin ja tapetoin Steve Jobsin upeaa elämäkertaa kuunnellen. Se oli semmoista Projekti & päivä kerrallaan -eloa, joka menetteli, koska sain näkyvää aikaiseksi.

Kesän The Big Thing oli thaimaalaisen Ninan 2 kk:n vierailu sekä vadelmat, mustikat, puolukat ja karpalot.

Koronakooma hiipi lopulta arkeen. Jopa erakko alkoi kaivata ihmisiä, konsertteja, elokuvia, matkustamista, virikkeitä ja tavoitteita. Välillä tosin oltiin jo siinä uskossa, että pandemia on selätetty ja uskaltauduttiin leffaan. Noh, se uusi Bond oli energinen ja vauhdikas, mutta niin päätti olla koronakin uusien varianttien kera.


Sitten synkistyi. Syyskuussa Isäni joutui viikoiksi sairaalahoitoon ja toipuminen oli epävarmaa, lokakuussa äitini menehtyi. Marrasmörkö alkoi tulla uhkaavasti kohti. 

Marraskuussa pandemian kuviteltiin jo olevan lähes ohi, joten uskalsimme lentää hautajaisiin. Omikronin myötä oli pian taas kaikki pannassa. Loppusyksyn kuluessa ryhdyin ensimmäistä kertaa exitin jälkeen laskemaan kuukausia eläkkeelle jäämiseen/pääsemiseen, mikä on suuri muutos ajattelussa ihmisellä, joka puolta vuotta aikaisemmin oli menossa ohjelmointikoulutukseen. Tsemppauskyvyistäni huolimatta monet ennen iloa tuottaneet tekemiset eivät enää kummoisia kiksejä aiheuttaneet. Flow-tilaan pääseminen oli hankalaa jopa videoita työstämällä. Oli mälsää.

Nenäni pysyy pinnalla liikunnalla, hyppäämällä pyörän selkään ja hurauttamalla vinguttamaan museokorttia tai lähtemällä Nuuksioon kameran jatkeena patikoimaan. Siltikin oli hämmentävää, kun yhä useammin jo iltaseitsemältä huomasin odottavani nukkumaan pääsyä. Oli tylsää.

Onneksi olen huono antamaan periksi.


Tämä 3. koronan vuosi 2022 käynnistyi näköalattomana ja harmaana. Koronakliimaksi oli saavutettu. Oli sentään iloakin, oli joka päivä aamusta alkaen, oli rakas Hyrrä-poika, kehräävä (ja ripuloiva) kissani. 

Olin luvannut Tiinalle lähteä hänen 60-vuotisreissulle Pariisiin (koska Lontoo jo koluttu), mutta sekin oli alkanut tuntumaan virusrysältä. Lontoon rakeita alkoi kuitenkin ropista muistellessani puutarhasuunnittelija Janet Johnssonia, joka hehkutti Hampton Courtin puutarhafestivaalia. Ryhdyin joutessani googlettamaan tätä Henrik VIII:nnen palatsia ja sen huikeaa puutarhaa, hänen vaimojensa tarinoita, Richmondin hotelleja ja pyörävuokraamoja ja ties mitä. Ja bingo! 

Hampton Courtin palatsin suuri puutarhafestari osuu Tiinan synttäreille! Kuoharit palatsin puutarhassa? Tiina oli heti juonessa mukana, "Nyt on jotain, mitä odottaa". Flow'ssa etsin hotellia Kensingtonista ja suunnittelin reissua ajatuksella, että julkista liikennettä ja koronaa vältellään. Yhdellä metrolla Heathrow'lta hotellille, yhdellä hotellilta festivaalille, yhdellä Borough Markettiin, Victoria & Albert museon Beatrix Potter -näyttely on kävelymatkan päässä hotellista kuten myös Natural History Museum. Olemme olleet Lontoossa kolme kertaa, itselleni reissu on kymmenes, joten tämä riittäköön tällä kertaa. The Main Thing is The Hampton Court Palace Garden Festival - ja 🎈synttärit. Toteutuuko reissu, miten korona muuntautuu ja pandemia jatkuu? Jääköön nähtäväksi. Hotelli on kuitenkin varattu ja maksettu, lentoliput hankinnassa. Yes. Nyt on jotain, mitä odottaa. 🇬🇧


Mutta sotaa en osannut odottaa. Kun Putin hyökkäsi Ukrainaan, vitsit vähenivät entisestään. Twitterissä roikkuminen ja uutisten seuraaminen tuotti siinä määrin sotaisaa informaatiota, oikeaa ja väärää, että yhtenä yönä panssarivaunut tulivat uniini. Iltauutiset oli jätettävä katsomatta ja Twitteriä vähennettävä. Ajattelin Ukrainaa, lahjoitin rahaa ja avustin SPR:n lipaskerääjänä. Päätin, että ukrainalaisten hädästä huolimatta minun on luvallista nauttia jokaisesta päivästäni. Mutta miten?

Mikä tekeminen pakottaa keskittymään ja suuntaa ajatukset pois ankeudesta? Koodaus! Java avasi aikoinaan ikkunan aivan uuteen maailmaan, tarjosi haastetta, oppimisen iloa, kiksejä ratkaisujen hoksaamisesta, joten ryhdyin googlaamaan vaihtoehtoja. MOOC-kurssin YouTube-videot innostivat Pythonista. Yks lysti onko eläkeikä lähellä vai kaukana, koodaaminen kannattaa aina. Jes! 

Ukrainan sota ja suomalaisten riitaisa Nato-kiima vaihtuivat lennossa Python-ilotteluksi. Koodareille helppoa, mutta mulle erityisen mojovaa, oli saada koodatuksi toimiva lahjaverolaskuri. 

Homma etenee, harjoitukset omaksi iloksi jatkuvat. Eteenpäin, sanoi mummu lumessa!