Mikä minusta tuli isona?

14.5.2022. Olen vihdoinkin riittävän iso arvioimaan, mikä minusta on isoksi tultua tullut? Alle parikymppisenä puuseppäoppilaana olin puuseppäoppilas, kolmikymppisenä puutyöopettajana ja lehdentekijänä olin puuseppäoppilas, kuuttakymppiä lähestyvänä koulutuspäällikkönä olin .... olin yhä se samainen puuseppäoppilas. Ja olen yhä, oppilas.

Eikö ole tullut valmista, vaikka monessa liemessä on pesty ja huuhdeltu sekä lisäksi lingottu ja mankeloitu? Eikö oppilaasta ole kasvanut kisälliä ja mestaria? Vai olenko vihdoin saavuttanut "urallani" Entinen sitä ja entinen tätä -tason?

Puuseppäoppilas on asenne. Se on tietoisuutta siitä, että aina on opittavaa ja paranneltavaa, ja että maailman muuttuessa ilmaantuu lisää opittavaa ja paranneltavaa. Ikuinen puuseppäoppilas voi vielä näin tätinäkin ajautua oppimisimuun, jossa unohtaa syödä, nukkua ja ottaa lääkkeensä. Kerrohan, mikä olisi palkitsevampaa kuin se, että on riuhtaissut "härkää sarvista" ja ryhtynyt tekemään - epäonnistunut, harmistunut ja kiroillen ponnistanut uudelleen - ja uudelleen, ja lopulta onnistunut. Hitto vieköön, mä tein sen! Well Done!

Kivaa, jos muutkin kehuvat, mutta ei niiden tarvitse - oma sisäinen tyytyväisyys riittää. Aina löytyy joku, joka olisi tehnyt saman paljon paremmin, tehokkaammin ja nopeammin, mutta aina löytyy heitäkin, joilta olisi jäänyt kokonaan tekemättä.

Puutöiden, kuten muunkin tekemisen suhteen, on ollut hienoa tuntea henkilöitä, joiden osaamista on voinut ihailla ja joiden osaamistasoon on voinut tähdätä, ja joilta on voinut kysyä neuvoa. Nyt kun puutöiden opettelusta ja aktiivisesta tekemisestä on kulunut vuosikymmeniä, voin jo lähes ihaillen ihmetellä omaa "silloista" osaamistani tyyliin "Onko tuo isän jäämistöstä löytynyt kynttilänjalka tosiaankin minun sorvaama?" Katos likkaa.

Kynttilänjalat ovat vaihtuneet milloin miksikin, mutta asenne on onneksi pysynyt. Sorvaamaan oppii vain sorvaamalla, riittävillä kierrosluvuilla kalikkaa karojen välissä pyörittämällä, lastua lennättämällä ja talttoja teroittamalla. Monenlaisiin uusiin asioihin on tullut tartuttua, mutta aina enemmän ja vähemmän, uusi on rakentunut vanhan päälle - vanha on enentänyt uutta ja uusi vanhaa. Ehkä juuri siksi noviisina ja ikuisena puuseppäoppilaana on ollut antoisaa kasvaa isoksi, muttei valmiiksi.

Entinen sitä ja entinen tätä? Kyllä, mutta peruutuspeilissä näkyvää enemmän olen sitä, mitä tahtoisin opetella ja mihin milloinkin tahdon ryhtyä - tai olla ryhtymättä. Okei, osaan paikata pyöränkumit, vaihtaa fillareihini jarrupalat ja renkaat, pestä ketjut, säätää vaihteita, mutta vaihteiston huolto, vaijereiden vaihto ja vanteiden oikaisu ovat hakusessa - ja se, jos mikä, turhauttaa. Se vaje on siis korjattava, mutta vertaistukea tarvitaan - onko vapaaehtoisia? Web Designin suhteen nälkä sen kuin kasvaa, ja voileipäkakkujen suhteen tavoitteet ovat yhä korkealla.

Siispä, vastaus kysymykseen: Keskeneräinen, mutta oppimiskykyinen.