Suksilla vai lumikengillä?

02/03/2022

3.2.2022 käynnistyi lumikenkäilykauteni Nuuksion lumisissa maisemissa. Hiihtokausi on yhä käynnistymättä, vaikka tykkään hiihtämisestä ja ihan kotikulmilla olisi hyvin hoidetut Leppävaaran ladut. Mutta kumpi? Sukset vai lumikengät? 

Lumikengissä "karvat" ovat aina kohdillaan niin ylä- kuin alamäessä ja tasamaallakin. Lumikenkäillessä et ole koskaan väärän voitelun vihastuttama, et latujen vanki, etkä laturaivon ahdistama. Lumikengillä pääset Nuuksion järviylängölläkin paikkoihin, joihin suksilla et pääse tai joihin ei suksilla kannattaisi mennä. Lisäksi lumikenkien kuljettaminen bussissa on helpompaa kuin suksien.

Hiihtäminen on ihanaa, kun sukset ovat sopivat, olosuhteet suotuisat, laduilla on leppoisa sunnuntaihiihtomeininki ja maaston korkeuserot ovat kohtuulliset. Nuuksion korkeuserot ovat paikoitellen kymmeniä metrejä ja hurjat mutkamäet kallioseinämineen ovat jopa vaarallisia, joskin siellä on huikean hieno latuverkosto taitavalle hiihtäjälle. Tätä kirjoittaessa (22.3.) hoksasin, että olisin sentään voinut Nuuksion Pitkäjärven jäät käydä kertaalleen hiihtämässä elämyksen vuoksi, sillä siellä on hienoa hiihdellä kevätauringossa.

Lumikengillä tosiaankin pääsee lähes joka paikkaan. Turvallisuutta lisää pohjien teräspiikit, jotka ottavat hyvin jäähän ja kaltevaan pintaan. Sauvat ovat ehdottomat, ne ovat pelastaneet minut monelta horjahdukselta ja auttaneet puskemaan ylämäkeen ja tukeneet alamäessä. Tasaisella ja suhteellisen kovalla alustalla homma toimii kivasti ilman sauvojakin.

Lumikenkäilykausi on valitettavan lyhyt Etelä-Suomessa. Ei nimittäin riitä, että maa on valkoinen, vaan lunta on oltava runsaasti ainakin metsässä. Kivet, puiden juuret, kaatuneet puut ym. esteet ketuttavat kauhiasti, jos lunta on niukasti.

Hankikanto on ylellisyyttä, ja siksipä metsään kannattaakin mennä jo aamusta yöpakkasia hyödyntäen. Plussakeleillä kenkäily saattaa olla raskasta, jos jokaisella askeleella nostat lumikengän päällä märkää lunta. Tosin onhan se mainiota voimaharjoittelua kintuille, jos sellaisesta tykkää.

Valokuvaus & lumikenkäily 💙+💙=💙💙💙

Jatkuu kuvien jälkeen...

Ennen omien lumikenkien hankintaa tutustuin lajiin ja erilaisiin lumikenkiin laina- ja vuokravälineillä. Tilasin lumikenkäni verkkokaupasta n. 200 €:n hintaan. Nyt näyttää netissä olevan tarjouksessa samanlaiset naisten TSL-komposiittilumikengät alle 140 €:n (kengän koko 35-47, kantavuus 40-100 kg). Ostin kirpputorilta 5 €:lla sauvat, joissa on kunnollinen sompa ja jotka ovat suksisauvojani lyhyemmät.

Sauvan pituudesta netti ohjeistaa: "Sauvan valinnassa kannattaa seurailla kävelysauvojen mittataulukkoa. Kävelysauvan pituus on noin 0,68 x oma pituus. Lumikengillä upottavassa lumessa kävellessä kannattaa kuitenkin valita vähintään 10 cm pidempi sauva. 180cm käyttäjälle sopiva sauvan pituus olisi näin 125-130cm."

Kuvat: Metsänäkymät Siikajärven ympäristöstä, järvinäkymät Ruuhijärveltä. Klikkaamalla kuvaa pääset katsomaan suurempia kuvia.