Merkityksellinen tekeminen imaisee, innostaa ja opettaa. 

Exitin jälkeen on ollut aikaa oppimiselle! 

Olen ollut mm. Web Design -imussa, devaus-pyörteessä, kotisivu-kierteessä ja koodaus-koukussa.

Työn imussa

Aiemmin koulutuspäällikkönä, projektivastaavana, koulutussuunnittelijana, toimitus- ja järjestösihteerinä ja opena. Otona lisäksi asiamiehenä, toiminnanjohtajana ja messupäällikkönä. Aikansa kutakin. Nyt on uudet kujeet ja kutinat.

Käsityöyrittäjyyden ja ammattitaidon edistämistä.
Käsityöyrittäjyyden ja ammattitaidon edistämistä.

HKTy. Ensimmäinen pitkä työrupeamani oli 10 vuotta perinteikkäässä, vuonna 1868 perustetussa Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistyksessä, jossa sain työskennellä ihailemieni käsityömestarien ja -yrittäjien kanssa. Tein Teollisuusuutiset-lehteä ja Perinteisiä käsityöammatteja -kirjan sekä järjestin näyttelyitä, tapahtumia ja matkoja. Lehden teossa opin ottamaan asiakokonaisuuksia haltuun, opin kysymään ja kyseenalaistamaan. Harjaannuin kirjoittajana, opin valokuvausta ja taittotyötä. Opin, että käsityöläiset ovat ammattiylpeää porukkaa ja että mestariksi kasvaa vain tinkimättömällä harjoittelulla ja työllä.

Pikkuhiljaa ryhdyin työskentelemään oman työn ohessa kehittämissäätiön projekteissa.

Koulutusmyyntiä Finlandia-talolla.
Koulutusmyyntiä Finlandia-talolla.

Suomen Yrittäjien Kehittämissäätiö SYKE. Aluksi otona mm. Työ- ja Taito ry:n messupäällikkönä. Kun säätiö kutsui kokopäivätöihin, oli opettajalle mieluista palata koulutusten pariin. Viidessä vuodessa säätiön hektisessä koulutustiimissä opin valtavasti pienyrittäjistä ja yrityskoulutuksesta. Vastuullani oli samanaikaisesti jopa viisi kehittämishanketta eripuolilla Suomea, ja organisoin yksittäisiä koulutustilaisuuksia lukuisasti.

Opin, että menestyvä yksinyrittäjä on jonglööri, verkostoituva moniosaaja ja että työllistävän yrityksen kehittäminen on prosessi, jossa henkilökunnan tulee olla mukana. Olen vakuuttunut, että muutos toteutuu yhdessä henkilökunnan kanssa, kouluttamalla ja kannustamalla, mutta se vaatii johdolta osaamista, taitoa nähdä kvartaalia pitemmälle. Opin, että taitava kouluttaja ja valmentaja saa ihmeitä aikaan. Se oli rikasta, joskin raskasta aikaa, sillä loppuunpalaminen oli perfektionistille lähellä.

Myyvä esite osuu kohderyhmään, siinä on hymyä ja hyvä ohjelma.
Myyvä esite osuu kohderyhmään, siinä on hymyä ja hyvä ohjelma.

Suomen Yrittäjiin siirryin kurssitoiminnan mukana 2002 toimien yhä otona säätiön asiamiehenä ja esimiehenä. Vuonna 2006 säätiön projektitoiminta päättyi, mutta jatkoin asiamiehenä 2018 alkuun saakka.

Suomen Yrittäjien Sypoint Oy oli työnantajani yli 15 vuotta. Oli tärkeää saada työskennellä nimenomaan Oy:ssä, toteuttaa ja myydä koulutuksia kannattavasti, tehdä tulosta. Yrittäjä oli asiakkaani ja palkanmaksajani, kuningas & kuningatar, jota palvelin asiakasta arvostavia koulutuksia toteuttamalla. Laatu perustui omaan koulutukseeni, käsitykseeni oppimisesta ja yrityskoulutuksen vaikuttavuudesta, mutta erityisesti osallistujilta saatuun palautteeseen. Palaute on kehittymisen A ja O. Liki 1000 koulutus- ja kehittämistilaisuutta, mahtavia kouluttajia, karismaattisia ja värikkäitä osallistujia, kehittymistä ja yhdessä oppimista. Yritysten tulevaisuuden hallinta, kasvu ja menestys nojautuvat osaamiseen! Oli hienoa olla sitä vahvistamassa.

Upeaa mestarintyötä!
Upeaa mestarintyötä!

Muovialan Yrittäjien Liitto ry:n oto-toiminnanjohtajana työskentelin 2003–2014. Fiksuja yrittäjiä, jotka pienen toimialajärjestönsä kautta edistivät alansa pienyritysten verkostoitumista. Järjestimme lukuisia tapaamisia koulutusten, kokousten ja yrityskäyntien tiimoilta teemalla "mitä voimme oppia muilta, isommilta".

Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry:n oto-asiamiehenä työskentelin 2009–2012. Teimme lehteä, järjestimme näyttelyitä, koulutimme, verkostoiduimme, virkistyimme ja jopa ponnistimme upean TV-mainoksen. Vauhdikkaita olivat vuodet verhoilijoiden kyydissä, kiitän. Aktiivista ja ammattitaitoista porukkaa.


POSTI: helena@hooppii.com